Kävimme mieheni kanssa ihanalla lomalla Saksassa. Matkaan kuului paljon maallista, mutta matkan tärkein kohde oli St. Augustinin luostari (joka valitettavasti erimielisyyksien takia lopettaa toimintansa, kirkko tosin on toiminnassa edelleen). En päässyt edes sisälle asti, kun piti mennä rauhoittamaan kyynelehtivää minääni, valokuvia ottaen.
Kirkoilla, ja erioten tällä kirkolla on sydämessäni herkkä kohta. Joissain kirkoissa sitä vain kokee olevansa hyvin lähellä Jumalaa, ja tämä kirkko on niistä kirkoista ykkönen.
Tuolla oikealla puolella etupenkissä istuimme mieheni kanssa. Nieleskelin kyyneleitä, rauhotuin ja katsoin kohtaa, jossa aiemmin riippui valtava risti. Huokasin syvään.
Katsoimme mieheni kanssa toisiamme ihmetyksestä silmät suurina ja meitä alkoi hymyilyttämään. Vaikka tiedän, että kyse oli kaiusta, tai kirkon akustiikasta- miten vaan- oli efekti hiuksianostattava.
Tuon aina rukouksissani kaikki rakkaat mukaani kirkkoon. Huokaus kuulosti siltä, kuin kymmenet, elleivät vielä useammat ihmiset olisivat huokaisseet kanssani samaan aikaan. Huokaus oli äänekäs, ei kaiunomainen jatkuva, vaan sellainen, kun ihmiset lausuvat samaan aikaan jotain, mutta eivät pysy ihan samassa sanassa koko aikaa. Huokaus kiersi kirkossa etsien ulospääsyä ja sielussani tuntui aivan samalta.
Huokaus kuulosti todella elokuvamaiselta kohahdukselta ja jäi mieleeni pyörimään sadoin ajatuksin. Tuntui, kuin todellakin olisin huokaissut monien surut ja murheet ulos.
Paitsi se, että koin arvokkaaksi rukoilla muidenkin puolesta (pidän tätä yleensäkin tärkeänä), jäin miettimään sitä, mitä kaikkea itse kannan jatkuvasti mukanani.
Kirkossa käynti oli kyllä puhdistava kokemus, jos vain ei itkettäisi aina niin paljoa, olisi se vieläkin puhdistavampi. Kirkko kun on avoin tietysti muillekin huokaileville ja pelkään koko ajan jonkun kävelevän sisään ja keskityn aika lailla pidättelemään itkuani...
Entistä enemmän toivoisin haaveeni toteutumista. Siiheen haaveeseen kuuluisi myös oma pieni kirkko. Sellainen, johon voisin aamun ensimmäisinä tunteina hiipiä huokailemaan aivan rauhassa itkuni kanssa.
Moniko muu haaveilee meidän lisäksemme omasta kirkosta?
Siunausta kaikille tulevaan Joulunalusaikaan. Taas yksi herkistelyn aihe tälle tytölle...
