Elämä. Niin suuri sana, etten tosiaankaan voi oikeasti siitä kirjoittaa muutamalla sanalla, ei kukaan voi. Mietin kuitenkin elämää tänä aamuna, kun äidin kanssa skypessä juttelin. Sain taas kuulla yhden tuttavan kuolleen syöpään ja kummitätini sairastuneen myös syöpään.
En varmaan aiheesta tänne muuten kirjottaisi, mutta uskon... tiedän sydämessäni, että kummitätini on varmasti yksi niitä ihmisiä, jotka puolestani ovat aina rukoilleet. Usein olen ajatellut laittaa pienen viestin: "kiitos".
Pidän kummitädistäni, mutta emme ole läheisiä. Lapsena tunsin hänet läheiseksikin, mutta nykyään emme vain ole tekemisissä. Ei niin, etteikö toinen haluaisi, vaan kun tällaista tämä elämä on. Kummitätini, vaikka sukulainen onkin, ei ole ihan lähintä sukua, että sen puoleen olisimme yhteydessä ja minun on kamalan vaikeaa ottaa ihmisiin yhteyttä pitkän tauon jälkeen. Ajatus on siis jäänyt ilmaan, joulukortteja toki olemme puolin ja toisin heitelleet.
Jostain olisi nyt löydettävä rohkeutta lähestyä kummitätiäni. Löytää oikeat sanat.
Ensimmäistä kertaa kuulin äitinikin äänessä pienen pelon, kun näin paljon ihmisiä on kuollut ja sairastunut nyt. Kuollut nainen oli äitini ystävä, mutta myös minun entinen työtoverini. Äidin pieni ääni sai minutkin pelkäämään ja... en tiedä. En halua huonoja uutisia. En halua, että pahoja asioita tapahtuu. Että pitää pelätä, sairastaa tai huolehtia. Liian paljon tätä. Ihan liian paljon.
Joskus on kuten sanotaan, että huolet pitävät lähellä Jumalaa, vaikka ovat kokemuksena huono. Näin on ollut minullakin. Nyt yritän sulkea korvani ja silmäni, olla ajattelematta. Huolillakin on rajansa.
Tarvitsen Jumalaa, kuten aiemminkin, mutta nyt on se aika, kun minua pitää kantaa, kunnes jaksan taas olla vahvempi näiden asioiden kanssa.
En tarkoita romahtamista, vaan sitä, että haluan olla nyt ajattelematta asioita, koska se johtaa kysymykseen "miksi", ja sillehän en vastausta saa, enkä jaksa sitä nyt pohtia.
Kuinka moni muu kuulee kerran kuussa/ kahdessa jonkin raskaan uutisen? Juuri kun selviää edellisestä, uusi iskee kasvoille. Jos Jumalan mielestä olen näin vahva, jos kenellekään ei anneta enempää kuin hän kestää, toivon voivani näyttää heikkouteni tässä ja nyt. Ei enää näitä uutisia.
Tuntuuko muista joskus samalta...
