Elämä. Niin suuri sana, etten tosiaankaan voi oikeasti siitä kirjoittaa muutamalla sanalla, ei kukaan voi. Mietin kuitenkin elämää tänä aamuna, kun äidin kanssa skypessä juttelin. Sain taas kuulla yhden tuttavan kuolleen syöpään ja kummitätini sairastuneen myös syöpään.
En varmaan aiheesta tänne muuten kirjottaisi, mutta uskon... tiedän sydämessäni, että kummitätini on varmasti yksi niitä ihmisiä, jotka puolestani ovat aina rukoilleet. Usein olen ajatellut laittaa pienen viestin: "kiitos".
Pidän kummitädistäni, mutta emme ole läheisiä. Lapsena tunsin hänet läheiseksikin, mutta nykyään emme vain ole tekemisissä. Ei niin, etteikö toinen haluaisi, vaan kun tällaista tämä elämä on. Kummitätini, vaikka sukulainen onkin, ei ole ihan lähintä sukua, että sen puoleen olisimme yhteydessä ja minun on kamalan vaikeaa ottaa ihmisiin yhteyttä pitkän tauon jälkeen. Ajatus on siis jäänyt ilmaan, joulukortteja toki olemme puolin ja toisin heitelleet.
Jostain olisi nyt löydettävä rohkeutta lähestyä kummitätiäni. Löytää oikeat sanat.
Ensimmäistä kertaa kuulin äitinikin äänessä pienen pelon, kun näin paljon ihmisiä on kuollut ja sairastunut nyt. Kuollut nainen oli äitini ystävä, mutta myös minun entinen työtoverini. Äidin pieni ääni sai minutkin pelkäämään ja... en tiedä. En halua huonoja uutisia. En halua, että pahoja asioita tapahtuu. Että pitää pelätä, sairastaa tai huolehtia. Liian paljon tätä. Ihan liian paljon.
Joskus on kuten sanotaan, että huolet pitävät lähellä Jumalaa, vaikka ovat kokemuksena huono. Näin on ollut minullakin. Nyt yritän sulkea korvani ja silmäni, olla ajattelematta. Huolillakin on rajansa.
Tarvitsen Jumalaa, kuten aiemminkin, mutta nyt on se aika, kun minua pitää kantaa, kunnes jaksan taas olla vahvempi näiden asioiden kanssa.
En tarkoita romahtamista, vaan sitä, että haluan olla nyt ajattelematta asioita, koska se johtaa kysymykseen "miksi", ja sillehän en vastausta saa, enkä jaksa sitä nyt pohtia.
Kuinka moni muu kuulee kerran kuussa/ kahdessa jonkin raskaan uutisen? Juuri kun selviää edellisestä, uusi iskee kasvoille. Jos Jumalan mielestä olen näin vahva, jos kenellekään ei anneta enempää kuin hän kestää, toivon voivani näyttää heikkouteni tässä ja nyt. Ei enää näitä uutisia.
Tuntuuko muista joskus samalta...
Uskoa ja voimia! <3
VastaaPoistaMeillä on Jeesuksessa kaikki.
Hän voitti kuoleman!
Siunattua pääsiäistä!
Kiitos nurkkalintu. Sain tämän viestisi, kun olin oikeastikin metsäkirkossa (oltiin nuotiomakkaraa paistamassa ja kävelin hetken koirien kanssa yksin, kun muut laittoivat nuotiota), aika osuvaan kohtaan tuli viestisi.
VastaaPoistaOlen tänä pääsiäisenä ollut aika vähän ajatuksissani Jumalan luona. Siis en tarkoita ihan noin, miltä ehkä kuulostaa... vaan että olen ajatellut ristinkuolemaa vain vähän. Emme tehneet Pyhästä edes juhlaa, vaan päinvastoin, olemme yrittäneet olla hyvin arkisesti. Omia itsejämme, ilman "koska näin pitää tehdä"- ajatusta.
Siksi olenkin rukouksissani tuntenut olevani hyvin lähellä Jumalaa nyt, juuri tänä pääsiäisenä. Olen kuulolla, ilman yritystä. Jonkun mielestä ehkä kauempana Jumalaa kuin koskaan, mutta en ole. Ulkoisesti ehkä kyllä, koska olen pidättäytynyt edes ajattelemasta Jumalaa, mutta se juuri on tuonut minut lähemmäksi Häntä. En osaa selittää tätä järkevästi, olen matkalla ajatustenikin kanssa tästä vasta. Kuin olisin riisunut kaiken ylimääräisen pois ja katson, kelpaanko tällaisena Jumalalle. Sitä kai se on.
Toivottavasti en koettele Häntä liikaa.
Siunattua Pääsiäistä sinullekin.
Kiitos :)
VastaaPoistaOlipa teillä mukava nuotioretki!
Luonnon helmaan olisin minäkin mielinyt ellei täällä olisi niin talvista, - emmekä olisi niin "lopen uupuneita" ja levon tarpeessa. Voinet arvata, että vaatimattomin elkein meilläkin on pääsiäistä vietetty. Ei Jumala meiltä kaipaa traditioita, ihmisten kehittelemiä pääsiäisrituaaleja.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Ja mikä tärkeintä, Jumala ymmärtää sinua täysin.
Hyvä on välillä riisua itsestä pois sitä ylimääräistä. Jumalakin riisuu meitä, - ja koettelee.
Siunausta viikkoon!
Siunausta toukokuisiin päiviinne! :)
VastaaPoista