Ota pois, anna tilalle...

Kun poltin aikanaan tupakkaa, pelkäsin lopettamista. Pelkäsin menettäväni jotain itsestäni, imagostani ja minuudestani lopettaessani tupakanpolton. Mietin, mitä tekisin niinä hetkinä, joina normaalisti sytytin tupakan.
Vaikka järkeni sanoi, että saisin tilalle hengittämisen ja rahaa, terveyttä ja puhtaan tuoksun, enkä oikesti menettäisi mitään, ajatus vaivasi, pelotti ja hirvittikin.
Oli helpottavaa myöhemmin todeta, etten todellakaan menettänyt yhtään mitään lopettaessani, mutta sain kuin sainkin paljon tilalle.

Olen kai aika maallinen ihminen toisaalta... ei pidä käsittää väärin, en arvosta rahaa muuta kuin stressin helpottajana, vaikeat ja köyhät ajat läpikäyneenä. Mutta nautin monesta maallisesta ilosta, enkä näe siinä mitään väärää. Mittasuhteet ja tärkeysjärjestys, niissä se salaisuus taitaa piillä.

En siis arvosta hyvää viinilasillista enemmän kuin kirkkohetkiä. En arvosta tavaraa, kuten hengellistä pääomaa. Mutta. Haluan nauttia niistä asioista, joista saan iloa ja jotka tekevät minut onnelliseksi ja jotkin niistä asioista ovat sitä maallista hapatusta. Eikös meillä kaikilla ole jotain tällaisia asioita elämässämme.

Kaikki ei ole kiellettyä, mutta kaikki ei ole meille hyväksi.
Viisaita sanoja.

Olenkin miettinyt matkallani paljon, mikä on minulle hyväksi.
Muistan istuneeni vuosia sitten murjottaen miettimässä, että ei minusta tule "kunnon" uskovaa koskaan. Minä kun haluan tätä, tuota, niitä ja näitä... haluan tehdä, elää, kokea ja niin eespäin.
Mietin, että minulla on varmaan siksi niin paljon pahoja ja raskaita kokemuksia, koska en vaan opi. Suru ja tuska vie todella lähelle Jumalaa, mutta helppoina hetkinä rukouskin on hätäinen tottuneen luettelo.

Sen sijaan, että olisin syytellyt Jumalaa kamalista kokemuksistani, aloinkin miettimään itseäni ja mitä minä elämältä oikeasti haluan. Annoin aikaani Jumalalle enemmän hyvinäkin aikoina. Pyrin aktiivisesti kehittymään uskossani, mikä voi kuulostaa hölmöltä, mutta tarkoittaa Jumalan lähellä pysymistä ja hakeutumista niihin asioihin, joiden uskoin olevan tärkeitä itselleni.


... ja ajoittain katselin kuin lapsi aidan raosta toiselle puolelle. Onko tosiaan kaikki tuo kiva kiellettyä? En kaivannut niitä "kivoja", mutta ehkä pelkäsin luopumista asioista, joita en edes tehnyt. Järjetöntä. Pelkäsin, että olen luopunut kaikesta ja kohta eläisin itseni vankilassa. Jälleen kerran, järki kertoi, ettei niin ollut, minä vain tunsin ja luulin noin. Koin huonoa omatuntoa ohjelmista joita katsoin, viinilasillisesta, siitä etten käynyt kirkossa tarpeeksi usein ja vaikka mistä.

Sitten näin sen rukouksen. Se pysäytti minut tajuamaan, mistä oli kyse.

"Rakas Jumala. Ota sydämestäni pois ne asiat, jotka vievät minua kauemmaksi Sinusta ja tuo tilalle niitä asioita, jotka tuovat minut lähemmäksi Sinua."

AMEN! Siinä se oli. Aloin rukoilemaan noin ja ymmärsin, ettei tämä veisi minulta mitään pois. Joidenkin asioiden suhteen muutos on hidas, mutta merkittävä. Olen oppinut paljon, oppinut, että sydämeni on tärkeämpi kuin arvasinkaan. Sillä sieltä se elämä lähtee, kuten raamatusta luin.
Olen pikkuhiljaa menettänyt kiinnostustani joihinkin asioihin ja saanut lisää kiinnostuksen kohteita Jumalalta.

En ehkä kestäkään, jos joku yrittää hoputtaa minua eteenpäin. Tieni on hidas, portaat joskus kovin korkeat, polku juurakkoinen... mutta pysyn polullani ja oivallan asioita. Yksin en ole, eikä yksin tarvitse pärjätäkään.

Jumala otti myös pelkoni pahaan pois. Tai toki pelkään joskus, mutta käsitin tässä matkan varrella senkin, että olen hyvien puolella, Jumala on suurin, Hänelle ei mahda kukaan mitään, ei minkäänlainen paha. Pahalla ei siis ole valtaa minuunkaan. Pelko on pois ja luottamus tilalla.

Elämässä tulee hetkiä, jolloin Jumala tuntuisi olevan kovin lähellä ja hetkiä, jolloin kysymme, missä Hän on nyt? Jumala on aina lähellämme, mutta me itse vetäydymme tai lähennymme. Minä rukoilen, olen aina rukoillut, ettei Jumala päästäisi minusta koskaan irti. On hetkiä, jolloin vetäydyn ja toivon ja pistän uskoni ja rukoukseni siihen, että Jumala vetää minut takaisin lähelleen. Niin on hyvä, vaikka maailman tuulet joskus houkuttaisivat tai murjoisivat. Isää me hädässä huudamme, Häntä me kiitämme helpotuksen huokausten päästessä. Haluan näiden kahden asian välissäkin elää Hänen turvassaan ja huolenpidossaan.


"Herra kädelläsi, asua mä saan..."