Susie

Kävellessäni koiran kanssa tänä aamuna vastaani tuli itkevä nainen, 37- vuotias Susie, kuten myöhemmin selvisi.
Susie kysyi hätääntyneellä äänellä, missä hän oli. Huomasin Susien "puoli-rähjäisestä" olemuksesta että takana on juhla-ilta, mutta silmien eksynyt katse kosketti minua. Ja kysymys "Missä minä olen?", oli kuin vanhemmastaan eroon joutuneen lapsen, täynnä pelkoa ja epätoivoa. En voinut jättää häntä yksin seisomaan kadulle.

Susie puhui loistavaa englantia, paljon paljon parempaa kuin mitä minä puhun. Selvisi että hän oli viettänyt yön joidenkin miesten luona, eikä hänellä ollut siksi enää rahaa, metrokorttia eikä puhelinta. Susieta oli käytetty hyväksi, hänellä ei ollut kotia, eikä omien sanojensa mukaan elämääkään, mutta läheisestä kylästä löytyisi yksi mies, joka ei käyttänyt häntä hyväksi. Susie ei vain tiennyt miten sinne pääsisi. Lupasin ohjata hänet oikeaan suntaan ja lähdin saattamaan Susieta Rinkebyhyn päin.

Minä kyselin, Susie itki ja vastaili.
Hänellä oli kaksoset, joita hänen vanhempansa hoitivat. Susie oli saanut lapsensa 14-vuotiaana.
Hän oli ammatiltaan kampaaja, mutta ei työskennellyt, sillä kaikki aika ja energia meni huumeisiin. Susie varasteli saadakseen aineita, mutta ei kuulemma varastanut koskaan muilta käyttäjiltä, kuten hänelle nyt oli tehty..
Susie käytti amfetamiinia, heroiinia, pillereitä, viinaa ja korvaavia lääkkeitä. Hän oli siis korvaavassa hoidossa, mutta sanoi että joutuu luultavasti puoleksi vuodeksi lukkojen taakse, korvaushoidossa tehtävät testit paljastavat hänen käyttäneen muitakin aineita.

Susie oli peloissaan. Hän pelkäsi elämää, mutta myös vapauden menettämistä. Hän kertoi minulle, että vaikka hän ei varsinaisesti myynyt itseään, mitä muutakaan se oli kun hän vietti yönsä miesten luona jotka käyttivät hyväkseen häntä ja hän heitä. Susie kertoi olevansa kuitenkin onnekas, hänellä ei ollut tauteja, nämä testataan puhtaita ruiskuja hakiessa. Hän kertoi myös etteivät miehet käyttäneet ehkäsyä edellisenä yönä ja itki hetken hiljaa.
Minä luulin ennen Susien tapaamista, ettei pahasti koukussa olevia liikuta enää mikään...

Koko matkan Susie itki. Hän kertoi haluavansa kuolla. Hän kertoi, että halusi lopettaa huumeiden käyttön, muttei pystynyt siihen. Tämä on kai jossain vaiheessa useampien huumeidenkäyttäjien  tarina.
Susie itki itseään, elämäänsä jonka hallinnan oli menettänyt, ja hän itki tuskaansa ja häpeäänsä, läheisiään, yksinäisyyttään. Susien maailmassa hän oli jo matkalla onnnistumisen tiellä kun hänellä oli ollut pitkästä aikaa puhelin, metrokortti ja vähän rahaa lompakossa. Ja sitten hän menetti nekin.


Kun saavuimme sen kukkulan päälle, josta näytin hänelle helpon tien Rinkebyhyn, sanoin Susielle ettei koskaan ole liian myöhäistä, ei ennenkuin se tosiaan olisi liian myöhäistä konkreetttisesti. Kerroin että Jumala rakasti häntä. Susie sanoi hieman hymähtäen että oli unohtanut jo Jumalan. Minä vastasin, että Jumala ei ole unohtanut häntä, että Susie oli arvokas Jumalalle. Susie itki lohduttomasti.

Nyt tunnustan häpeillen, että harkitsin kaksi kertaa uskallanko halata Susieta. Mutta edessäni seisoi lohduttomasti itkevä nainen ja tietysti minuakin alkoi itkettämään siinä. Halasimme toisiamme ja kuiskasin Susielle, että hän oli yhä ihminen ja Jumala rakastaa häntäkin. Susie kiitti minua ja kun käännyin, ajattelin ettei hän ehkä selviä, mutta hän ei myöskään menehdy niin ettei ole kokenut tunnetta siitä että maailmassa on vielä rakkautta ja toivoa. Enkä puhu nyt itsestäni- me olemme Jumalan käsiä ja jalkoja täällä kuten aiemmin laittamassani rukouksessa kerrottiin- vaan puhun Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan, rakkaudesta jolle ei ole rajoja tai loppua.

Kun olin jo ehtinyt kävellä jonkin aikaa, kuulin kuinka Susie huusi jälkeeni. Käännyin ja hän kysyi, mikä nimeni oli. Sanoin sen ja hän hymyili ja kertoi oman nimensä ja sanoi että oli mukava tavata.

Toivon koko sydämestäni, että Susie saa elämälleen toisenlaisen suunnan. Ja että hän voisi itse joku päivä kertoa, ettei koskaan ole liian myöhäistä kääntää suuntaa elämässään. Toivon ja rukoilen tätä.