Isä nukkui pois

Sisareni sen sanoi hyvin: "Kuoleman edessä kaikki ovat saman arvoisia. Siinä häviää pois kaikki epäoleellinen ja turha."

Isä nukkui pois tänä aamuna.
Hän meni sairaalaan hengenahdistuksen takia ja sairaalaan hän jäi. Akuutti leukemia.

Alkuun isä keskittyi vain hoitoihin joiden piti auttaa- vaikka eihän syövästä koskaan tiedä. Kunto romahti heti lääkityksen alettua, mutta yhä puhuttiin miten tarkoitus olisi saada isä kuntoon kotihoitoon vaikkei sairautta saakaan parannettua. Parhaassa tapauksessa elinaikaa olisi voinut olla vuosi- kaksi.
Vaikka tulehdusta sydämessä ja keuhkoissa ei saatu kuriin, oli isä yhä kykenevä leikkiäkin laskemaan. Mieli oli kirkas, mitä nyt morfiini vaikutti ajoittain. Isälle kerrottiin että hän tulee kuolemaan sairauteensa, mutta kukaan meistä ei arvannut kuinka pian. Lääkäri ilmoitti, että jos joku haluaa vielä isän nähdä, pitäisi tulla heti. Osa oli nähnyt jo isän, osa ajoi yötä myöten ja ehti hänet vielä nähdä ja isä lapsensa.

Isä nukutettiin seuraavana päivänä uneen kovien kipujen takia, mikään lääkitys ei enää auttanut. Hän kävi sitä ennen läpi melkoisen ahdistuksen kuoleman takia. Suru, pelko, kivut. Millaiset hautajaiset, mitä pitää tehdä ja muistaa... Ihminen ei välttämättä usko olevansa kuolemansairas ennenkuin aivan viime hetkillä. Isälle nämä hetket tulivat nopeasti ja hänen kuolintuskansa oli sekä henkinen että fyysinen. Mitä ihmiselle jää kun sanotaan ettei toivoa ole? Että hänen lähtönsä on ihan tässä ja nyt.

Minun isäni löysi tuskan keskeltä uudenlaisen toivon, toivon Jumalasta. Uskovana tämä oli minulle todella tärkeä asia, tästä olen erittäin kiitollinen.
Isän elämä oli vaikea ja raskas, lapsesta asti. Hän oli ateisti, jonka oma vaikea elämä heijastui meihin kaikkiin hänen perheensä jäseniin. Harva olisi uskonut hänen laittavaan käsiään ristiin missään tilanteessa, mutta minä en luovuttanut rukouksissani. Viimeisillä hetkillään hän sitten juttelikin papin kanssa, otti vastaan ehtoollisen ja rukoilikin.

Minä sain monen vuoden rukouksiini vastauksen, vaikkakin toki olisin toivonut sen käyvän toisella tapaa. Minun suruni ja ahdistukseni vapautuivat siinä hetkessä kun tästä kuulin, vaikka koskaan en anteeksipyyntöä häneltä kuullutkaan. Minulle isän ehtoollinen oli ihme, ihme jota olin rukoillut. Näin sanoisivat kaikki jotka isäni tunsivat. Että se oli ihme.

Jotkut teistä muistavat minun puhuneen isästäni ja vaikeasta lapsuudestani. Olen jälleen käynyt asioita lävitse, surrut pientä lasta sisälläni ja todennut kuitenkin samaan aikaan antaneeni isälleni anteeksi (jo vuosia sitten). Mutta kuten alkuun kirjoitin, kuoleman edessä kaikki turha- mennytkin- riisutaan pois. Näin edessäni vain vanhan, sairaan, pelokkaan ja yksinäisen miehen, joka kärsi monella tapaa. Minä halusin vain että se mies saisi lähteä rauhassa, kaiken anteeksi saaneena. Ja sen hänelle sanoinkin. Että olen rukoillut hänen puolestaan, että pyydän ja annan anteeksi. Ja sitä myös tarkoitin.

Olen usein rukoillut Isä meidän- rukouksen miettimättä sitä edes tarkemmin. Näinkin lyhyestä rukouksesta nousee kuitenkin esille erilaisia elämäntilanteita koskettavia kohtia. Olenkin viime vuosina lukenut tätä rukousta eri tavoin kuin aiemmin, ajatuksella ja miettien, mitä tässä oikein sanotaan. Rukous on toki kokonaisuus, mutta uskalsin silti tänään nostaa esille anteeksi pyytämisen ja anteeksi antamisen merkityksen. Sen merkitys on niin valtavan suuri elämässämme ja suhteissamme toisiin ihmisiin. Uskovana lisäksi pyydän rukouksessa antamaan Jumalaa minulle anteeksi niin kuin minä muille annan anteeksi.

Joskus pitää vain astua ulos omasta kivustaan ja surustaan, ilman anteeksiantoa meistä ei koskaan tule täysin ehjiä. Tai näin minä näen asian. Minullakin on työn alla on vielä yksi suuri anteeksiannon paikka, mutta koska se ei koske isääni, jätän sen toiseen kertaan.

Siunausta kaikille


Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.