Viikolla pohdittua

*Uskonsotia pitävät hengissä ihmiset, jotka ovat epävarmoja omasta uskonnostaan tai uskostaan

En ole kuullut yhdenkään katolilaisen haukkuvan luterilaisia, kuten luterilaiset haukkuvat katolisia. Katolilaisilla on oma vahva uskonsa kirkkoonsa, luterilaisilla ei. Luther ei synnyttänyt sitä kirkkoa, joka meillä luterilaisilla tällä hetkellä on. Katolilaiset keskittyvät omaan elämäänsä ja omaan kirkkoonsa, luterilaiset keskittyvät kaivelemaan toisten elämää ja toisten kirkkoa. Miksi? Koska monikaan luterilainen ei halua nähdä katolisessa kirkossa muuta kuin sen mitä meille lapsuudessa on kerrottu tai ne räikeimmät asiat kirkosta.

*Katolisessa kirkossa on paljon uskoa, toivoa ja rakkautta

Jotkut katolilaiset ovat tällä hetkellä hämmentyneitä. He näkevät kirkossaan paljon eripuraa, uudistuksia pelätään tai toivotaan. Itse näkisin että on ensinnäkin erittäin hyvä että väärinkäytökset tai rikokset tulevat julki, näin voidaan puhdistaa kirkkoa. Kaikki kirkon johtohenkilöt eivät ole hyviä ihmisiä, kaikki heistä eivät usko Jumalaan ja osa heistä on juuri sellaisia rikollisia mistä me luterilaiset puhummekin. Mutta huomio! JOTKUT heistä ovat rikollisia ja väärintekijöitä, eivät kaikki tai koko katolinen kirkko. 
Kuuntelin erästä katolilaista hieman hämmentyneenä viime viikolla. Hän oli peloissaan tulevasta, pelkäsi kirkon kahtia jakautumista ja puhui katolilaisten huonosta nykytilasta. Kun minä taas astun katoliseen kirkkoon, näen siellä paljon uskoa, tunnen ilmassa paljon rakkautta ja koen toivon rukouksissani. Minun on niin hyvä istua siellä kirkon penkissä, katsella ympärilleni ja kuunnella pappia ja kirkkokansaa. Tuntuu hyvältä polvistua Jumalan edessä ja nähdä miten ihmiset luottavat siihen mitä meille on raamatun kautta kerrottu. En koskaan ole päässyt luterilaisessa kirkossa samaan hyvään oloon, en ole kokenut samaa yhteisöllisyyttä tai nähnyt ihmisten silmissä sitä hymyä, jonka usko, toivo ja rakkaus synnyttävät. Enkä ole nähnyt luterilaisissa sitä katumusta jonka omat teot synnyttävät, enkä sitä iloa, jonka armo synnyttää ihmisissä.

Epäilemättä tätä kaikkea löytyy molemmista kirkoista. Puhun kuitenkin nyt omasta sisäisestä kokemuksestani, ja se on se mikä minulle itselleni merkitsee kirkkoa valitessani. Vaikkei minusta koskaan tulisi katolista, ei mikään saa minua pysymään heidän kirkostansa pois. Minulle sopii paremmin uskon näkyminen ja sen ääneen tunnustaminen, kuin asian piilottelu.

* Papit

Paljon on tullut mietittyä erilaisia pappeja viime aikoina. Niin luterilaisia kuin katolisia pappeja, heidän erojaan ja sitä, miten maailman muuttuminen mahtaa vaikuttaa tahtoon ryhtyä papiksi.

Tapasin täällä Tukholmassakin papin, meillä oli oikein mielenkiintoinen keskustelu- yli tunnin kävimme läpi messun ensimmäistä osaa ja siinä sivussa muitakin asioita. Sain vastauksia, mutta myös kysymyksiä heräsi. Ja mikä hauskinta, tämä saksalainen pappi on viettänyt pari vuotta siinä kaupungissa (opiskelemassa papiksi tai toimi jo valmiina pappina, meni vähän ohitse kumpi oli), jossa mekin kävimme luostarin kirkossa. Luostari oli siis meille molemmille hyvinkin tuttu ja se rikkoi niin sanotusti jään alkuun :)

Kaikille siunausta päiväänne!