Ensi sanat ja Joulua odotellessa

Muutamia vuosia sitten kävelin eräänä aamuna Saksassa, Troisdorf- nimisessä kaupungissa puistomaisessa metsässä koirieni kanssa. Olin Suomessa ottanut tavakseni jo vuosia, vuosia sitten käyttää rukoiluun ainoan liikenevän aikani, milloin en ollut väsynyt töistä, remonteista, kodinhoidosta tai muista asioista: aamuhetket koiria ulkoiluttaessa :-). Jatkoin tapaa, sillä silloin keskityin rukouksiini, enkä vain pyytänyt jotain hätäisesti kiireessä. Kävin läpi asioita, jotka huolettivat, mutta myös asioita, joista tunsin kiitollisuutta. Koin näin rukoukseni olevan keskustelua Jumalalle, eikä ostoslista kauppaan.
Saavuin aukealle, josta sivun yläosassa oleva kuvakin on. Ristin juurella paloi kynttilä ja tunnelma oli vähintääkin omituinen. Piti ihan vilkaista olkani yli, ettei Jumala ollut siellä nyökkäämässä: "Astu vain eteenpäin, kirkko voi olla missä hyvänsä."

Todellakin. Pidän kirkoista ja haluan istua siellä silloin tällöin. Haluan hiljentyä, mutta niin kovin usein minua itkettää kirkoissa. Eniten pidänkin kirkoista, joissa ei ole ihmisiä. Haluaisin parkua ääneen, kiittää laulaen ja hiljentyä polvistuen. Ei onnistu kovin monessa paikassa. Metsäkirkossakaan tämä ei onnistunut, mutta sain purkaa turhautumistani liikkumalla eteenpäin, kävellen. Jokaisella askeleella tunsin kuinka taakkani keveni, koska sain keskittyä vain rukoukseen, luontoon tai koiriini. Jokainen uskova äiti tuntee kotona "kappelin", jossa hätäpäissään käydään rauhoittumassa, rukoilemassa tai itkemässä. Monilla ainoa tällainen rauhallinen ja yksinäinen paikka on vessa ja Metsäkirkkoni oli loistava vaihtoehto sille. Tähän kirkkoon pystyy lisäksi menemään koska vaan ja koirien kanssa sinne suorastaan täytyy mennä usein :D.

Seuraan usein luontoa ja mietin näkemiäni ja kohtaamiani asioita. Viime keväänä oli päiviä, jolloin kirkossani minne vain katsoessani tuli mieleen jokin Raamatun jae. Lampaat tien vierellä, tuuli, kedon kukat, vilja, yksinäinen ihminen jne. Jumala opettaa meitä montaa kautta. Itselleni helpoin tapa oppia on kokea asiat, vaikka vain kuvainnollisesti. Olen laiska lukemaan Raamattua ja Luoja ilmeisesti päätti palauttaa mieleeni elämän tärkeitä asioita Raamatun jakeina vain luontoa katsellessani. Moni asia on ratkennut Metsäkirkossa ja moni asia kirkastunut samassa paikassa. Mutta ennenkaikkea, kaiken kiireen keskellä saan rauhoittua ja olla lähellä Jumalaa. Juuri tästä syystä rikkinäinen jalkani tuottaa suurempaa tuskaa kuin moni kuvitella saattaa :-( Kirkkohetket ovat olleet vuoden ajan kovin hiljaisia tai ne on tehty pyörällä.

Nyt Joulun lähestyessä kaipaan yhä enemmän Metsäkirkon tuomaa rauhaa ja siellä keskittymistä.

Olen Jouluihminen. Rakastan kaikkea joulussa ja joulun odotus onkin yksi antoisimmista ajanjaksoista vuodessa. Pidän jouluisista kuvista, joulukorteista, jouluhumusta, lasten riemusta ja vaikken itse niin välitä lahjoista, pidän niiden antamisen tuottamasta mielihyvästä.

Pidän siis myös kaupallisesta joulusta, tiettyyn rajaan asti.

Ajatus valkeasta lumesta, joulukuusesta, takkatulesta ja suksista mökin ulkopuolella saa ihoni kananlihalle. Hyvällä tavalla. Enkä siis ole aikuisiälläni ollut innostunut talvesta tai talviliikunnasta oikeastaan millään tavalla.
Joulu saa paljon aikaan.

Joulu on tietysti ennenkaikkea kristillinen juhla... saatat miettiä, miksi vasta tässä vaiheessa kirjoitusta pääsin itse asiaan. Syy on yksinkertainen: Kaiken hössötyksen keskeltä on joskus vaikea löytää joulun Sanomaa. Meidän pitää aika aktiivisesti muistuttaa itseämme, mistä joulussa on kyse ja rauhoittaa itsemme joulun rauhaan ja rakkauteen, Jeesuslapsen syntymän ihmeeseen ja Raamatulliseen sanomaan. Löytää tiemme jouluvalojen ohitse, lahjapakettikääreiden lävitse ja jouluruoan välistä, nähdä joulun merkitys edessämme, krääsän keskeltä.

Mitä Joulu on meille, sinulle, minulle?

Joskus käy niin, että Erityisen Kaunis joulupaperi kiinnittää huomiomme. Pakettia avatessa mietimme, miten lahjan antaja on valinnut juuri tämän paperin ja mitä paperi kertoo meille. Mitä lahjan antaja on miettinyt kääriessään lahjaansa paperiin, onko hän tehnyt kaiken kiireessä vai suorastaan käyttänyt kokonaisen illan ajatellen lahjan saajaa, käynyt läpi vanhoja kuvia, päiväkirjoja tai kirjeitä.
Tällaista lahjaa avatessamme tunnemme jännityksen kasvavan sisällämme. Täyttääkö lahja paperin tuomat odotukset? Onko kaunis paperi ostettu korvaamaan sitä lahjaa, johon ei ole käytetty ajatustakaan? Vai onko paperin sisällä kauan odottamamme yllätys? Vai onko siellä jotain mitä emme missään nimessä halunneet... tai jotain, mikä saa meidät sanattomaksi?

Joulun odotus on kuin tuo paketti. Sekä kaupoissa että kirkoissa Joulu on paketoitu kauniisti ja suloiset Pyhät odottavat meitä pian. En puutu muiden joulupaketteihin, enkä joulutoiveisiin, mutta oma Jouluni on paketoitu Jeesuslapsen syntymän juhlaan. Kun jotkut paheksuvat joululaulua, jossa "Jeesuslapsi syntyy uudelleen", minä elän sitä joka vuosi.
Tähti johtaa meidät sen pienen tallin luokse, jossa Raamatun Sana tuli todeksi. Tähti on se aika, ne tapahtumat, jotka kuljemme Jouluun ja talli on kirkko, jossa kuulemme/ ajattelemme kaikkea tapahtunutta:  Kristuksen syntymäjuhlaa. Sinä päivänä tunnen suurta ja nöyrää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ja joka vuosi ajatus pienestä Jeesuslapsesta koskettaa sieluani yhä uudelleen ja uudelleen.

Kyllä totisesti, Jumala on meitä, minuakin rakastanut valtavasti.

Siunausta!